Porin Baptistiseurakunta on marraskuussa 1985 perustettu itsenäinen paikallisseurakunta. Rukoushuone valmistui Ojantielle Impolaan vuonna 2005, sitä aiemmin kokoonnuimme vuokratiloissa Tupalassa ja Uudellakoivistolla. Tehtävämme on julistaa evankeliumia, opettaa uskovia ja auttaa kaikella tavalla Jumalan valtakunnan työn menestymistä niin Porissa kuin lähetystyössäkin. Teemme voitavamme inhimillisen hädän lieventämiseksi.
Teemme yhteistyötä muiden seurakuntien kanssa, joilla on samat hengelliset päämäärät ja raamatullinen oppi. Puhujavieraina meillä käy eri seurakuntien evankelistoja ja opettajia tarpeen mukaan. Musiikkivastuussa palvelevat mm. seurakunnan lauluryhmä sekä solistit. Myös vierailijoita on toisinaan soittamassa ja laulamassa. Kuulijaksi on tervetullut jokainen, Jumala haluaa seurakuntansa kautta kohdata ihmisiä ihan arkipäivän keskellä.
Emme peri kirkollisveroa tai muutakaan pakollista maksua jäseniltä tai yhteiskunnalta. Teemme työtä myös alkoholistien, syrjäytyneiden ja yksinäisten ihmisten parissa. Toivomme ja rukoilemme, että yhä useampi koti voisi löytää vakaan elämän Kristuksessa Jeesuksessa ja sitä kautta myös seurakuntayhteyden. Jumala lupaa Sanassaan antaa tulevaisuuden ja toivon ihmiselle, joka kääntyy Hänen puoleensa.
Näiltä sivuilta löydät oppimme, tulevat tapahtumat, uskoontulokertomuksia, kuvia,
puheita ja lauluja. Seurakunnan yhteyshenkilö on Lennart Grönstrand (puhelin 045
153 6106). Voit myös jättää rukousaiheesi nimettömänä tai nimen kanssa Yhteydenotto-
Tahdomme osaltamme olla tuomassa valoa pimeyteen, viestiä Jumalan rauhasta tämän ahdistavan ajan keskelle. Olemme aivan tavallisia ihmisiä, joita Jumala on saanut armahtaa. Jumalalla on ihmisiä kohtaan rauhan, ei turmion ajatukset.